sunnuntai 7. elokuuta 2011

aurinkoinen banaanisuklaavene


Tämä on ystävältäni saatu resepti, jota päätin kokeilla. Oikein ihanaa tuli! Koristelu on melko kehno, sillä sen kanssa tuli kiire, kun vieraat tulivat ennen kuin olin kerennyt koristella. Ehkä olisi saanut muutaman tunnin maustua ennen tarjoilua. Seuraavana päivänä oli suussasulavaa (mut koristelut kannattaa tehä vasta tarjoilu päivänä, sillä esimerkiksi banaani tummuu ikävästi.)


Mitä aineksia tarvitaan?
Pohjaan:
1 lasi munia (n. viisi)
1 lasi sokeria
1 lasi perunajauhoja
2 teelusikkaa leivinjauhetta
3 ruokalusikkaa tummaa kaakaota

Täytteeseen:
2,5 desiliraa kevyt vispikermaa
2 ruokalusikkaa vaniljakreemijauhetta
1 purkki Piltti aurinkoinen vauvansosetta
1 purkki Piltti mangososetta
2 banaania


Kostutus: vaniljamaito (2 teelusikkaa vaniljasokeria ja 1,5 desiä maitoa)

Koristeluun:
2,5 desilitraa kevyt vispikermaa
Marianne crushia
puolikas banaani
sitruunamelissan lehtiä

Ja sitten hommiin:

1. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi

2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilän läpi varovasti sekoittaen taikinaan

3. Levitä taikina leivinpaperoidulle pellille

4. Paista 200 asteessa n. 8 minuuttia

5. Anna jäähtyä

6. Vatkaa täytteen ja koristelun kerma vaahdoksi ja mausta se vaniljakreemijauheella (sekoita jauhe siivilän läpi kokoajan vatkaten) lisää myös sokeria makusi mukaan. Nosta kermavaahto hetkeksi kylmään.

7. Mössää banaanin mössöksi ja sekoita siihen Piltti soseet

8. Leikkaa torttulevy kolmeen yhtäsuureen osaan

9. Kostuta ensimmäinen levy ja lisää päälle banaanipilttisosemössöä ja halutessasi myös hieman kermavaahtoa

10. Laita toinen torttulevy päälle, kostuta se ja lisää siihen loppu banaanipilttisosemössö ja lisäksi kermavaahtoa

11. Laita viimeinen levy päälle, kostuta, ja lisää päälle kermavaahto.

12. Koristele marianne crushilla ja sitruunamelissan lehdillä.

13. Nautiskele hyvän juoman kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti