maanantai 24. helmikuuta 2014

Kinkkumuffinssit


Tarvitsin helpon, nopean suolaisten muffinssien ohjeen ja löysin sen täältä Ullan Unelmasta.
Ullalla on paljon todella hyviä reseptejä. Ullan Unelma nettikauppa on aivan ihana, käykäähän kurkkaamassa!
Tämä ohje on tehty Ullan reseptin mukaan ja tulipahan hyviä!
Varmasti esimerkiksi ripauksella Aurajuustoa olisi voinut saada vieläkin maukkaampia.
Tässäpa helppo ja hyvä ohje "perus"kinkkumuffinsseihin.

Näitä aineksia tarvitaan:
 - 4 desilitraa vehnäjauhoja
- 2 teelusikkaa leivinjauhetta
- puoli teelusikkaa suolaa
- 3 desilitraa kinkkusuikaleita
- 2 desilitraa juustoraastetta
- puoli teelusikkaa mustapippuria
- 2 kananmunaa
- 2 desilitraa maitoa
- 1 desilitraa ruokaöljyä
-  omana lisäyksenä teelusikallinen valkosipulirouhetta

Ja näin helppoa niiden leipominen on:

1. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe, suola, kinkkusuikaleet, juustoraaste ja mausteet

2. Vispaa toisessa kulhossa kananmunat, maito ja öljy sekaisin

3. Yhdistä seokset ja sekoita tasaiseksi taikinaksi

4. Annostele muffinssivuokiin kahden ruokalusikan avulla

5. Paista muffinsseja uunissa keskitasolla 200-asteessa noin 15 minuuttia

6. Tarjoile esimerkiksi hyvän keiton tai salaatin kanssa

Suklaasuukot Marianne-crushilla



Kotitekoiset suklaasuukot vievät varmasti makeanhimon mennessään. Ovat ihania sopivan kokoisia herkkupaloja. Ne ovat helppoja valmistaa ja montaa eri ainesta ei tarvitse.
Tärkeää marengin vatkautumisessa on se, että valkuaisten joukkoon ei pääse yhtään munankeltuaista. Myös vatkauskulhon tulee olla täysin puhdas ja kuiva. Marenkivaahdon täytyy olla niin hyvin vatkattua, että voit kääntää kulhon ylösalaisin, eikä vaahto valu.
(Alkuperäinen ohje löytyi jostain reseptikirjasta, olikohan Hellapoliisin reseptikirja, nyt en kyllä ihan varmaksi muista, kun olen tämän ystävältäni paperille kirjoittanut ylös.)

Näitä tarvitset:

- 3 munanvalkuista
- 2 desilitraa sirohienosokeria
- 1 teelusikka vaniljasokeria
- puoli desilitraa Marianne crushia
- n 15-18 Marabou Chocowild keksiä (myös ihan tavalliset Marie keksitkin käy)
- 200-250 grammaa hyvää maitosuklaata
- nonparelleja ja marianne crushia koristeluun

Ja näin helppoa se on:

1. Vatkaa munanvalkuaiset kovaksi vaahdoksi

2. Lisää sokeria joukkoon pienissä erissä vähitellen voimakkaasti vatkaten

3. Kääntele lopuksi joukkoon Marianne crush

4. Lado keksit leivinpaperoidulle pellille (jos käytät Chocowild-keksejä, niin laita suklaapuoli alaspäin ja eläin kuvio ylöspäin)

5. Laita marenkivaahto pursotin pussiin ja pursota keksien päälle kekoja

6. Paista 175 asteisessa uunissa 6-8 minuuttia

7. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa välillä sekoittaen.

8. Dippaa suukko sulaan suklaaseen. Voit myös valuttaa suklaata päälle lusikalla.

9. Koristele nonparelleilla ja marianne crushilla

10. Laita jääkaappiin kovettumaan. Suukkoja säilytetään jääkaapissa.

11. Herkuttele!

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Mustikka-Browniekakku





Aivan superhyvää, raikasta mutta täyteläistä suklaamustikkakakkua! Pohja on täyteläisen kostea ja suklainen ja täyte raikas mustikkainen. Tämä ei ole tavallinen juustokakku, sillä tähän ei tule ollenkaan tuorejuustoa. Ohje löytyi täältä http://www.arlaingman.fi/reseptit/brownie-mustikkakakku/ ja on ihan just noin suoraan tähän kopioitu. Oli niin hyvä ohje, ettei tarvinnut rueta itse aineksia muokkaamaan ollenkaan. Ainut mikä pitää huomioida on se, että kakku tarvitsee terävän leikkuuveitsen, sillä pohjasta tulee aika hankalasti leikattava.

Näitä aineksia tarvitset:

Brownie Pohjaan:
- 150 grammaa tummaasuklaata
- 100 grammaa pehmeää voita
- 2 ja puoli desilitraa sokeria
- 2 kananmunaa
- 2 ruokalusikkaa tummaa kaakaota
- 1 teelusikka vaniljasokeria
- 2 ja puoli desilitraa vehnäjauhoja

Mustikka täytteseen:
- 6 liivatelehteä
- 250 grammaa mustikoita
- 3 kananmunan keltuaista
- 1 desilitra tomusokeria
- 2 desilitraa kermaviiliä ( laitoin itse koko 250g purkin)
- 3 desilitraa vispikermaa
- pieni määrä kuumaa vettä

Ja sitten leipomaan:

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen.

2. Leikkaa 24 cm irtopohjavuoan pohjalle pohjankokoinen leivinpaperiympyrä (tai voit myös pingottaa leivinpaperin vuokaan ja leikata ylimääräiset pois.)

3. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa välillä sekoittaen

4. Sekoita keskenään pehmeä voi ja sokeri

5. Sekoita voisokeriseokseen munat, yksi kerrallaan.

6. Lisää taikinaan sula suklaa ja sekoita

7. Sekoita keskenään kaakaojauhe, vaniljasokeri ja vehnäjauhot

8. Sihtaa jauhoseos siivilänläpi taikinaan ja sekoita

9. Kaada taikina irtopohjavuokaan ja paista uunin alaosassa noin 25 minuuttia

10. Anna pohjan jäähtyä kokonaan ennenkuin valmistat täytteen

11. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä n. 10 minuuttia.

12. Soseuta mustikat tehosekottimessa tai sauvasekottimella

13. Vatkaa kerma vaahdoksi  ( tämä lisätään viimeisenä mutta on hyvä tehdä jo tässä vaiheessa valmiiksi)

14. Vatkaa keltuaiset ja tomusokeri hienoksi vaahdoksi ja lisää joukkoon mustikkasose

15. Purista liivatelehdistä liika vesi pois ja sekoita ne pieneen määrään kuumaa vettä

16. Valuta liivateseos ohuena nauhana muna-sokeri-mustikkavaahtoon. Kokoajan sähkövatkaimella sekoittaen

17. Lisää  kermaviili ja sekoita tehokkaasti

18. Lisää vatkattu kerma ja sekoita

19. Kaada seos jäähtyneen browniepohjan päälle

20. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 5 tuntia, mieluiten yön yli.

21. Irroita kakku varovasti vuoasta ja koristele haluamallasi tavalla. ( Minun kakussani painettu sydänpiparimuotilla kuviota ja ripoteltu mustikoita päälle) Koristelussa kannattaa ottaa huomioon, että pinta on hieman kostea. (esimerkiksi tomusokeri sulaa siihen päälle)

 22. Nautiskele.


maanantai 3. helmikuuta 2014

Kuningattaren kermaviilipiirakka

Hei vaan taas! Uusi koti on valmis ja olen taas päässyt leipomaan omaan keittiöön. Päivittelen blogia aina kun leivon jotain onnistunutta uutta.

Tässä olisi aivan superherkullinen ja helppo mustikkavadelmapiirakan ohje. Alkuperäinen mansikkapiirakan ohje on Ullan Unelma blogista.
 ( http://blogit.mtv3.fi/elamamakeaksi/2009/07/31/mansikkapiirakka/)



Tässäpä ohje:

pohja:
- 100 grammaa voita tai margariiniä
- 3/4 desilitraa sokeria
- 1 kananmuna
- 2 desilitraa vehnäjauhoja
- 1 dl kaurahiutaleita
- 1 tl leivinjauhetta

täyte:

- 200 grammaa kermaviiliä
- 1 kananmuna
- 3/4 desilitraa sokeria
- 2 teelusikkaa vaniljasokeria
- kotimaisia pakaste vadelmia ja mustikoita


näin leivotaan:

ensin pohja:

1. Vaahdota margariini ja sokeri keskenään

2. Sekoita muna vauhdikkaasti vatkaten

3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää edelliseen vaahtoon

4. Voitele piirakkavuoka

5. Levitä pohjataikina tasaisesti vuokaan

6. Asettele jäiset marjat pohjan päälle

7. Valmista täyte, eli sekoita aineet keskenään

8. Kaada täyte marjojen päälle

9. Paista 200 asteessa n. 25-30 minuuttia

10. Herkuttele!