keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

pikkumunkit


Sanottakoon tähän alkuun että nämä olivat elämäni ihka ensimmäiset munkit mitä olen itse tehnyt alusta loppuun! Siis antakaa pienet virheet anteeksi! ;)
Vapun kunniaksi piti siis paistella munkkeja ja voin sanoa että ei ollu ihan helpointa hommaa! mutta ihan kivaa kuitenkin! Munkeissahan on se idea, että tehdään ekana pullataikinamainen taikina ja sitten uppopaistetaan munkit öljyssä/paistorasvassa ja lopuksi pyöritellään sokerissa. Tämä ohje on suoraan Sunnuntai Munkinpaistorasvapaketin takaa! Paitsi että kyseinen ohje on valmistettu leivinjauhetta käyttäen, mutta minusta taikinaan kuuluu hiivan maku. Joten laitoin sitten myös hiivaa vaikkakaan ei varmaan ole kovin järkevää käyttää kahta "kohotusainetta" mutta hyvin toimi ja huisin hyviä tuli! Joten jos haluat niin voit huoletta jättää toisen kohottajan pois (jos jätät hiivan pois, vettä/maitoa ei tarvitse lämmittää, eikä taikina tarvitse kohotusaikaa) Niin ja vaihdoin kyseisen reseptin maidon veteen. Muistakaa paistaa munkkiksia tarpeeksi kauan, sillä itselläni isoimmat munkit jäi hieman raaksi keskeltä. Taikinasta tulee n. 13 pikkumunkkelia. Naminami ei muutakun leipomaan!

Näitä tarvikkeita tarvitset:
- kaksi muovikulhoa, puuhaarukka, paksupohjainen kattila, leivinliina, sokerikulho, reikäkauha/ kaksi ruokalusikkaa, lautanen, talouspaperia..

Näitä aineksia tarvitset:
- 3,5 desilitraa vehnäjauhoja (varaa hieman enemmänkin, sillä voit tarvita sitä jos taikinasta tulee liian löysää jolloin sitä on vaikeaa käsitellä)
- puoli desilitraa sokeria
- 1,5 teelusikkaa leivinjauhetta
- 2 teelusikkaa kuivahiivaa
- 1 teelusikka kardemummaa
- puoli teelusikkaa suolaa
- 1,5 desilitraa vettä tai maitoa
- 1 kananmuna
- 3 ruokalusikkaa juoksevaa margariinia
- 1 paketti Sunnuntai Munkinpaistorasvaa
- sokeria



Ja näinpä homma etenee:

1. Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita

2. Laita vesi/maito lämpenemään ja lämmitä hieman kädenlämpöistä lämpimämmäksi

3. Lisää lämmin vesi/maito kuiviin aineisiin

4. Lisää muna ja juokseva margariini

5. Sekoita tasaiseksi

6. Jätä kohoamaan n. 30 minuutiksi leivinliinan alle esim. kuumalla vedellä täytettyyn tiskialtaaseen, niin että kulho ei kuitenkaan kellu! (kohotus tarvitaan jos käytät hiivaa!)

7. Sulata munkinpaistorasva paksupohjaiseen kattilaan, anna kuumeta. (Kuumuus on sopiva, kun tipautat palan taikinaa rasvaan ja se kypsyy n. minuutissa)

8. Pyörittele haluamasi kokoisia palleroita (lisää jauhoja jos tarpeen) ja laske ne reikäkauhalla tai kahdella lusikalla kuumaan rasvaan. Be careful!

9. Anna munkkien kypsyä rasvassa sopivan ruskeiksi

10. Nosta munkki rasvasta valumaan talouspaperin päälle lautaselle hetkeksi ja pyörittele sitten sokerissa.

11. Nautiskele! Parraita siman kanssa vappuna. Glada vappen!

lauantai 3. huhtikuuta 2010

maitosuklaa mutakakku



Tein tällaista mutakakkua, joka on vielä täyteläisempää kuin edellinen blogista löytyvä mutakakku-ohje, sillä tässä tapauksessa on paljon enemmän kaikkea. Suklaana käytin Fazerin sinistä maitosuklaata.


Mitä tarvikkeita tarvitaan;
- kaksi muovikulhoa, suklaansulatus kippo, irtopohjainen vuoka (pienehkö. esim. halkaisija 24 cm), pullasuti, kattila, sähkövatkain, nuolija, kapusta

Mitä aineksia tarvitaan:

- 200 grammaa margariinia
- 200 grammaa Fazerin sininen- suklaata (muukin käy!)
- 4 munaa
- 4 desilitraa sokeria
- 3 desilitraa vehnäjauhoja
- 2 ruokalusikkaa vaaleaa kaakaota
- 2 teelusikkaa vaniljasokeria
- 2 teelusikkaa leivinjauhetta

Ja sitten leipoilemaan:

1. Voitele ja korppujauhota irtopohjainen vuoka

2. Sulata suklaa vesihauteessa ja lisää siihen rasva

3. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi

4. Sekoita kuivat aineet keskenään

5. Sekoita kuivat aineet taikinaan yhdessä suklaarasva seoksen kanssa

6. Kaada vuokaan

7. Paista 175 asteessa n. 45-50 min, (jos teet leveämmässä vuoassa paistoaika saa olla hieman lyhyempi) kunnes kakku on saanut hieman väriä (Kakun kuuluu olla sisältä "löysää" mutta reunoilta hyvin paistunutta)

8. Koristele haluamallasi tavalla esim. tomusokerilla tai suklaakarkeilla. (Itse laitoin vähän ennen paistoajan loppumista tuohon päälle pikku suklaamunia, että nekin sulahtavat sisältä hieman)

8. Nauttikaa juuri uunista otettuna, lämpimänä, esimerkiksi vaniljakermajäätelön kera, mmm. you`ll love it!

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Mignon-sacherkakku


Pääsiäisen kunniaksi imelä herkkukakku! Sacherkakku, jossa on käytetty suklaan paikalla Mignon munia! Tämä ohje on ihan täysin itse sovellettu perus Sacherkakku ohjeesta (seitsemän tähden leivontakirja). Ja hei tämä kakku sopii myös täysin maidottomille! Resepti kaikille meille, jotka rakastavat Mignon munia!


Mitä tarvikkeita tarvitaan:
- Kaksi muovikulhoa, suklaan sulatus kippoja kaksi, Sähkövatkain, nuolija, kapusta, kattila, uuni, kakkuvuoka, siivilä, pullasuti,


Mitä aineksia tarvitaan:

pohjaan:
- yksi ja puoli Fazerin Mignon munaa (n. 75 grammaa)
- 50 grammaa juoksevaa margariinia
- 4 huoneenlämpöistä kananmunaa
- 2 desilitraa sokeria
- 1 teelusikka vaniljasokeria
- 4 reilua teelusikallista kaakaota
- 1 ja puoli desilitraa vehnäjauhoja
- 1 maustemitta suolaa
- 2 teelusikkaa leivinjauhetta
täytteeseen:
- 2 desilitraa appelsiini mehua (kostutus)
- 300 grammaa aprikoosimarmeladia
kuorrutteeseen:
- kaksi ja puoli Fazerin Mignon munaa (n. 125 grammaa)
- 1 ruokalusikka öljyä
- n. 150 grammaa aprikoosimarmeladia

Näin homma etenee:

1. Sulata pohjaan tulevat Mignonmunat vesihauteessa ja lisää margariini sekaan

2. Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi

3. Sekoita keskenään kuivat aineet eli; vehnikset, leivinjauhe, vaniljasokeri, suola ja kaakaojauhe

4. Lisää jauhoseos siivilän läpi munasokerivaahtoon

5. Lisää sula suklaa taikinaan ja sekoita tasaiseksi

6. Voitele ja korppujauhota vuoka (vetävyys n. 1,5 litraa)

7. Paista 175 asteessa uunissa alatasolla n. 35 minuuttia

8. Anna jäähtyä. Jos täytät vasta seuraavana päivänä, säilytä jääkaapissa.

9. Leikkaa kakku keskeltä halki (jos tulee tosi kuohkea, voit leikata kaksikin väliä)
ja kostuta pohjat appelsiinimehulla

10. Levitä väliin aprikoosimarmeladia

11. Sulata kuorrutteen Mignon munat vesihauteessa ja lisää sekaan öljy

12. Sivele suklaakuorrutus joka puolelle kakkua

13. Koristele esimerkiksi aprikoosimarmeladi viivoilla

14. Parasta tulee kun annat kakun maustua jääkaapissa yön yli, mutta voit toki tarjota hetikin.

15. Nautiskelkaamme! Hyvää pääsiäistä!